Jääkiekkokirja 2021- 2022

l 48 JÄÄKIEKKOKIRJA • JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022 tuli D-junioreissa ensimmäinen SM-mitali, se oli pronssinen. Kultaa voitti Tappara, missä pelasivat muun muassa Pekka Laksola, Ari Haanpää, Reijo Mikkolainen ja Tommi Pohja. Heistä Haanpää siirtyi vuonna 1982 Ilvekseen kuten teki myös toinen hyökkääjä Mikko Mäkelä. Seuraava mitali oli hopea B-junioreissa 1981, JyP voitti mestaruuden. Seuraavalla kaudella 1981-82 Ilveksen juniorit loistivat voittamalla kultaa niin A- kuin myös B-junioreissa. A-juniorien mestarijoukkueessa pelasivat Helmisen lisäksi sellaiset Ilves-legendat kuin Jukka Tammi, Ville Siren, Hannu Henriksson ja Risto Jalo. Myös Siren juhli B-juniorien mestaruutta. LIIGADEBYYTTI KAUDELLA 1982-83 Kaudella 1982-83 tapahtui se jo vuosia odotettu asia Helmisen uralla eli nousu liigajoukkueeseen. Debyytti tapahtui 26.9.1982, mutta HIFK voitti vieraat 7–0. Armeijaa samalla käyneen Helmisen saldoksi tuli -2, eikä hän päässyt kokoonpanoon seuraavan kierroksen kotiavauksessa Kiekko-Reipasta vastaan. Ensimmäinen kotiottelu Helmisellä oli SaiPaa vastaan 7. lokakuuta. - Olin suurimman osan debyyttikaudestani viltissä. Tuohon aikaan pelattiin kolmella ketjulla, Helminen sanoo. Tilaisuus suurempaan rooliin koitti vihdoin joulukuun alussa 1982. Ykkösketjussa Jalon ja Raimo Summasen kanssa pelannut Helmisen serkku Jarmo Jamalainen oli loukannut olkapäänsä. Helminen sai tilaisuutensa ja teki ensimmäisen liigamaalinsa 2. joulukuuta, kun Lukko kaatui Raumalla 16-3. Jalon saldo 3+6=9 sivusi Ilveksen liigaennätystä. Summasen tehot olivat 4+2=6 ja Helmisen 1+3=4. Ottelu oli Helmisen 19:s liigassa, Ilvekselle se oli 21:s ja joukkue nousi liigan kärkeen. Helminen teki Raumalla siis neljä kauden viidestä tehopisteestään. Kaikkiaan 31 ottelun saldo oli 2+3=5. Ilves voitti lopulta pronssia kaadettuaan Tapparan pronssiotteluissa. Toki Helminen pelasi vielä paljon myös A-junioreissa, kaikkiaan 13 ottelua runkosarjassa ja kolme pudotuspeleissä. Niiden finaaleissa HIFK murskasi Ilveksen kahdesti, maalein 13-3 ja 13-2. Seuraavalla kaudella Helminen nousi jo suureen rooliin ja loppu on suomalaista ja tamperelaista kiekkohistoriaa. Viimeisen kerran Helminen pelasi Ilveksessä 44 vuoden ja 10 päivän ikäisenä 21. maaliskuuta 2008, kun Kärpät päätti Ilveksen kauden Hakametsässä puolivälierissä.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=