152 • LIIGAJOUKKUEET 2025-2026 Päävalmentaja Jarno Pikkarainen Synt. 19.1.1973, Kuopio Pikkarainen palkattiin Ässien päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella 26. maaliskuuta 2024. Edellisen kerran Pikkarainen valmensi liigassa HPK:ta. Pikkarainen aloitti 3. lokakuuta 2021, kun Matti Tiilikainen sai potkut kaudella 2021-22 ensimmäisenä päävalmentajana. Pikkarainen teki samalla sopimuksen myös kaudesta 2022–23. Kaudella 2023–24 hän piti välivuoden. Pikkarainen korvasi myös kesken kauden 2018-19 Ari-Pekka Selinin HIFK:n päävalmentajana aloitettuaan kauden kakkosvalmentajana ja jatkoi siitä toimimalla päävalmentajana koronan takia kesken päättyneen kauden 2019-20 sekä kauden 2020-21, sillä kaudella HIFK voitti pronssia kaadettuaan Tapparan pronssiottelussa. Kaudella 2014–15 Pikkarainen toimi TPS:n päävalmentajana 11 ottelun ajan korvattuaan Miika Elomon helmikuun puolivälissä. TPS:lla oli kyseisellä kaudella kolme päävalmentajaa, sillä Kai Suikkanen aloitti. Elomo korvasi hänet marraskuun alussa. Pikkarainen pelasi itse hyökkääjänä Joensuussa vuosina 1989–98. Enimmäkseen hän pelasi I divisioonassa, kaikkiaan 118 ottelua saldolla 7+5=12. Pikkarainen aloitti valmentamisen kaudella 1999–2000 Jokipoikien A-junioreissa. Hän valmensi joukkuetta kolme kautta. Vuosina 2003-06 Pikkarainen valmensi kolme kautta Suomi-sarjassa pelannutta Heinolan Kiekkoa. Ensimmäisen pestinsä liigassa Pikkarainen sai keväällä 2006, kun hän sai työpaikan Lukon apuvalmentajana. Pesti päättyi keväällä 2008, kun Pikkarainen palkattiin Mestiksessä pelanneen Jokipoikien päävalmentajaksi. Kahden menestyksekkään kauden jälkeen hän siirtyi kolmeksi kaudeksi Jukureiden päävalmentajaksi. Jokipojat pelasi keväällä 2010 liigakarsinnoissa, mutta Ilves säilytti paikkansa. Hän aloitti päävalmentajana Jukureissa myös syksyllä 2013, mutta sai potkut joulukuun alussa 2013. Kaudet 2015–17 Pikkarainen toimi TPS:n apuvalmentajana, sen jälkeen kauden 2017–18 HIFK:ssa samalla tasolla. Lokakuussa 2018 HIFK tiedotti Pikkaraisen aloittavan päävalmentajana kaudesta 2019-20 alkaen, mutta tammikuussa 2019 pestin aloitusta siis aikaistettiin. Kokoonpano 2025–26 Sopimustilanne 09.09.2025 RUNKOSARJA PLAYOFFS MAALIVAHDIT 30 Jan Bednar 26.08.02 Karlovy Vary CZE 194 89 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... Toledo ECHL 37 37 2,34 91,40 39 Filip Lindberg 31.01.99 Espoo 184 85 L 64 47 13 13 19 18 17 7 9 HPK 15 9 2,54 89,82 PUOLUSTAJAT 3 Aleksi Anttalainen 28.03.99 Turku 175 91 L 226 11 22 33 232 30 3 2 5 20 Ässät 57 2 5 7 59 8 Valtteri Viljanen 03.03.94 Pori 175 80 R 513 38 123 161 196 17 4 3 7 14 Ässät 56 1 10 11 10 10 Oskar Nilsson 12.04.91 Luulaja SWE 174 80 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Skellefteå SWE 50 3 4 7 44 23 Eemeli Heinilä 05.01.06 Pori 183 83 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Ässät JrA 42 3 19 22 16 25 Lasse Boelius* 16.03.07 Pori 183 82 L 7 0 2 2 2 ... ... ... ... ... Ässät JrA 34 4 14 18 16 37 Rami Määttä 03.04.02 Oulu 181 80 L 244 3 41 44 84 18 1 1 2 4 Ässät 59 2 15 17 20 38 Miro Karjalainen 23.05.96 Vihti 200 100 R 258 20 20 40 516 37 1 2 3 57 Sport 18 2 5 7 27 Ässät 18 0 3 3 49 43 Thomas Lahtinen* 26.02.06 Vantaa 190 84 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Ässät JrA 36 4 2 6 14 55 Petteri Riihinen 14.07.01 Mäntsälä 184 78 R 167 6 21 27 26 18 0 2 2 6 Pelicans 57 2 9 11 12 67 Kasper Puutio 03.06.02 Vaasa 183 81 R 223 23 41 64 70 33 2 5 7 10 Ässät 42 7 18 25 18 HYÖKKÄÄJÄT 9 Valtteri Lipiäinen 02.09.97 Lappeenranta 180 79 R 218 21 55 76 212 10 0 6 6 4 Ässät 42 3 11 14 43 14 Balazs Sebök 14.12.94 Budapest HUN 186 88 L 390 54 144 198 192 52 3 19 22 14 Fehervar ICEHL 33 11 16 27 8 15 Rasmus Kämäräinen* 05.06.07 Helsinki 180 80 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Ässät JrA 38 14 9 23 26 16 Nestor Noiva 13.02.04 Helsinki 183 83 R 70 9 23 32 16 9 3 2 5 29 Ässät 53 7 18 25 14 18 Otso Ylitalo 04.01.05 Oulu 191 86 L 33 7 3 10 16 5 0 1 1 0 Ässät 33 7 3 10 16 19 Patrik Juhola 16.12.03 Ylöjärvi 191 93 L 76 9 7 16 8 7 1 0 1 4 Ässät 54 8 5 13 8 20 Roope Talaja 02.08.88 Kuopio 182 88 L 589 136 108 244 506 61 10 6 16 78 Ässät 50 7 3 10 28 24 Eeli Äijälä* 31.05.05 Pori 204 99 L 1 0 0 0 0 ... ... ... ... ... Ässät JrA 44 13 17 30 18 44 Jan-Mikael Järvinen 26.02.88 Pirkkala 174 80 L 558 76 256 332 199 133 8 49 57 32 Ässät 60 9 45 54 24 47 Jonne Tammela 05.08.97 Ylivieska 180 89 L 347 79 70 149 214 40 4 8 12 55 Ässät 39 9 12 21 12 62 Danick Martel 12.12.94 Drummondville CAN 174 79 L 39 15 8 23 66 ... ... ... ... ... Kosice SVK 46 15 25 40 14 63 Sakari Kostilainen* 02.12.06 Helsinki 180 80 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Ässät JrA 44 19 17 36 38 71 Lauri Eskola* 14.03.05 Oulu 177 71 L 3 0 0 0 0 ... ... ... ... ... Ässät JrA 40 15 28 43 8 74 Peter Tiivola 05.09.93 Helsinki 192 91 L 532 84 145 229 190 32 2 5 7 10 Ässät 57 12 18 30 26 78 Dylan Fabre 10.11.00 Grenoble FRA 178 77 L 120 25 24 49 22 10 2 4 6 0 Ässät 60 13 11 24 16 86 Feetu Knihti 16.03.03 Kiukainen 182 81 L 129 7 14 21 20 15 0 1 1 4 Ässät 26 0 3 3 4 88 Johan Olofsson 09.05.94 Arvika SWE 175 74 R ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Malmö SWE 49 9 10 19 16 93 Lassi Vanhatalo 08.01.98 Tampere 200 100 L 211 32 29 61 134 8 2 0 2 2 Ässät 43 10 10 20 28 Selitykset: Tilastoissa kaikkien aikojen tilastot runkosarjassa ja playoffseissa kauden 2024-25 jälkeen. Kenttäpelaajilla ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit, maalivahdeilla puetut ottelut, pelatut ottelut, voitot, tasapelit varsinaisilla peliajoilla ja häviöt (playoffs-otteluissa puetut ottelut, pelatut ottelut, voitot ja häviöt). Kauden 2024–25 tiedoissa pelaajan edustama seura, sarja mikäli muu kuin Liiga sekä tilastot (mv: ottelut, pelatut ottelut, päästettyjen maalien keskiarvo ja torjuntaprosentti, kp: ottelut, maalit, syötöt ja pisteet ja rangaistusminuutit). * = tulokaspelaaja. Tilastot päävalmentajana Liigassa: Runkosarja Playoffs Joukkue O V T H JAV O V H TPS 11 4 2 5 1 HIFK 126 61 32 33 17 21 11 10 HPK 112 41 34 37 16 2 0 1 Ässät 60 26 13 21 4 10 6 4 Yhteensä 309 132 81 96 38 33 17 15 Huom. toinen v. 2022 pudotuspelien ottelu vs. Lukko tasapeli Ottelut 2025–26 Ti 09.09. KooKoo 5–1 V Pe 12.09. HPK 4–1 La 13.09. K-Espoo 1–2 V La 20.09. Kärpät 5–2 Ke 24.09. KalPa 7–4 V Pe 26.09. Ilves 3–2 V La 27.09. JYP 2–3 Pe 03.10. HPK 4–2 V Ke 08.10. Sport 4–2 Pe 10.10. Tappara 3–2 La 11.10. Tappara 1–2 V Pe 17.10. Sport 2–1 V La 18.10. HIFK 5–0 Ti 21.10. SaiPa 3–2* Pe 24.10. Lukko 3–5 V La 25.10. Lukko 3–2 Ti 28.10. Kärpät 4–2 V Pe 31.10. KooKoo 1–2 La 01.11. HIFK 0–3 V Ke 12.11. SaiPa V Pe 14.11. TPS V La 15.11. TPS Pe 21.11. Jukurit V La 22.11. Pelicans V Ti 25.11. K-Espoo Pe 28.11. KalPa Ke 03.12. HIFK V Pe 05.12. Ilves Ti 09.12. Jukurit Pe 12.12. Lukko La 13.12. Lukko V Pe 19.12. Pelicans La 20.12. Pelicans V La 27.12. HPK Ti 30.12. Sport V Ke 07.01. Kärpät Pe 09.01. Tappara V La 10.01. Tappara Pe 16.01. Ilves La 17.01. Ilves V Pe 23.01. Lukko V La 24.01. Lukko Ke 28.01. KooKoo Pe 30.01. KalPa V La 31.01. Kärpät V Ke 04.02. KooKoo V Pe 06.02. Pelicans La 07.02. HPK V Ke 11.02. SaiPa V La 14.02. K-Espoo V Su 15.02. SaiPa Ke 18.02. Jukurit Pe 20.02. Sport La 28.02. HIFK To 05.03. KalPa La 07.03. Jukurit V Ti 10.03. K-Espoo Pe 13.03. TPS La 14.03. TPS V Ti 17.03. JYP V Uudet pelaajat Jan Bednar M Toledo ECHL Filip Lindberg M Tappara Oskar Nilsson P Skellefteå SWE Petteri Riihinen P Pelicans Topi Tikkanen P Sport A Danick Martel H Kosice SVK Johan Olofsson H Malmö SWE Balazs Sebök H Fehervar ICEHL Lähteneet pelaajat Topias Rovio M IPK FIN-2 Niklas Rubin M Kärpät Kristian Tamminen M Radek Kucerik P Ilves Joona Riekkinen P KooKoo Eemil Erholtz H Kärpät Giorgio Estephan H Lenni Hämeenaho H New Jersey NHL Kasperi Ojantakanen H Kärpät Olli Palola H
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=