96 • LIIGAJOUKKUEET 2023-2024 Päävalmentaja Lauri Marjamäki Synt. 29.5.1977, Tampere Marjamäki tuli Kärppien valmentajaksi kesken kauden 2021–22 Lauri Mikkolan saatua lähtöpassit. Hän teki sopimuksen samalla kahdesta seuraavasta kaudesta eli se kestää kevääseen 2024 saakka. Aiemmin Marjamäki on toiminut seuran päävalmentajana kolme kautta 2013–16. Hän voitti mestaruudet vuosina 2014 ja 2015 sekä pronssia 2016. Keväällä 2015 hänet valittiin vuoden Liigavalmentajaksi ja palkittiin Kalevi Numminen –palkinnolla. Alkava kausi on siis Marjamäelle seitsemäs päävalmentajana SM-liigassa. Ennen Kärppiä Marjamäki toimi Bluesin päävalmentajana hieman vajaat kaksi kautta syksystä 2011 helmikuuhun 2013. Ensimmäisellä kaudella Blues teki liigahistoriaa noustuaan puolivälieräsarjassa KalPaa vastaan 0-3-tilanteesta 4-3-voittoon. Pronssiottelussa Blues hävisi Jokereille jatkoajalla. Elokuun lopussa 2015 Marjamäki nimettiin A-maajoukkueen päävalmentajaksi kausiksi 2016-18. Sen jälkeen hän valmensi Jokereita KHL:ssa helmikuuhun 2022 saakka. Marjamäki aloitti valmennusuransa jo 17-vuotiaana Tampereen KooVeessa kaudella 1994-95. Viiden KooVeen C- ja D-junioreissa vietetyn kauden jälkeen Marjamäki siirtyi Tampereen Ilvekseen, jossa luotsasi kaksi kautta B-nuorten ja vuoden C-nuorten SM-sarjajoukkueita. Bluesin organisaatioon hän siirtyi vuonna 2002 ja keräsi kokemusta viiden kauden ajan kolmen eri ikäluokan vastuuvalmentajana. Hän saavutti SM-hopeaa v. 2007 ja SM-pronssia v. 2006 Bluesin A-nuorten päävalmentajana. Kaudella 2010-11 Marjamäki vastasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta oltuaan edellisen kauden joukkueen apuvalmentajana ja luotsasi joukkuetta päävalmentajana myös ikäluokan MM-kisoissa Yhdysvalloissa. A-maajoukkueen valmennusryhmään hän kuului kaudesta 2013-14 alkaen – avauskausi toi olympiapronssia ja MM-hopeaa. Koulutukseltaan Marjamäki on liikunnanohjaaja ja suorittanut valmentajan erikoisammattitutkinnon. Uudet pelaajat Victor Berglund P HIFK Martin Jandus P Sparta Praha CZE Miika Koivisto P Växjö SWE Joose Antonen H KooKoo Connor Bunnaman H Charlotte AHL Lähteneet pelaajat Joel Blomqvist M Pittsburgh NHL Leevi Meriläinen M Ottawa NHL Ludwig Byström P Nürnberg GER Mikko Niemelä P Pelicans Topi Niemelä P Toronto NHL Jaakko Niskala P Amiens FRA David Rundblad P MoDo SWE Petter Emanuelsson H Otto Karvinen H Jokerit FIN-2 Cody Kunyk H Frankfurt GER Ville Leskinen H KooKoo Tuukka Tieksola H Lukko Ottelut 2023–24 Ke 13.09. Sport 2–1* La 16.09. Pelicans 1–4 V Ke 20.09. TPS 2–3* La 23.09. Lukko 2–3 Ke 27.09. Sport 2–1 V Pe 29.09. SaiPa 4–2 To 05.10. Ilves 3–6 La 07.10. JYP 3–2 V Ke 11.10. SaiPa V To 12.10. HIFK V La 14.10. Pelicans To 19.10. Jukurit La 21.10. Tappara Ke 25.10. TPS V Pe 27.10. HPK La 28.10. HPK Ke 01.11. HPK V To 02.11. Ilves V La 04.11. Jukurit V Ke 15.11. KooKoo Pe 17.11. KalPa V La 18.11. KalPa V To 23.11. Ässät La 25.11. Sport Ke 29.11. Tappara V Pe 01.12. HIFK V La 02.12. HIFK Pe 08.12. Ässät V La 09.12. Lukko V Pe 15.12. KooKoo V Ti 19.12. Sport V To 21.12. Pelicans Ti 26.12. JYP To 28.12. TPS V La 30.12. Tappara Ke 03.01. JYP Pe 05.01. Ässät V La 06.01. Lukko V Ke 10.01. Jukurit La 13.01. HIFK Pe 19.01. HPK V La 20.01. HPK V Ke 24.01. SaiPa V La 27.01. TPS Ti 30.01. Lukko Pe 02.02. Ilves V La 03.02. Ilves Ke 07.02. Ässät Pe 09.02. JYP V Pe 16.02. KalPa La 17.02. KalPa Ke 21.02. HPK Pe 23.02. Pelicans V La 24.02. KooKoo V Ke 28.02. SaiPa Pe 01.03. HIFK V La 02.03. HIFK To 07.03. KooKoo La 09.03. Tappara V Ti 12.03. Jukurit V ärppien tekemät maalit ensin. V = vierasottelu. * = voitto tai tappio jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Kokoonpano 2023–24 Sopimustilanne 3.10.2023 RUNKOSARJA PLAYOFFS MAALIVAHDIT 30 Niklas Kokko 14.03.04 Oulu 190 84 L 45 10 2 1 2 ... ... ... ... SaiPa 11 8 2,98 90,29 31 Visa Vedenpää* 11.05.05 Oulu 189 77 L ... ... ... ... ... … … … ... Kärpät JrAa 23 15 2,06 91,36 53 Niclas Westerholm 13.08.97 Helsinki 192 90 L 321 185 43 38 91 11 2 0 0 SaiPa 49 42 3,14 88,75 PUOLUSTAJAT 4 Tommi Kivistö 07.06.91 Vantaa 186 95 L 260 11 52 63 157 15 0 0 0 20 Kärpät 60 1 9 10 28 9 Victor Berglund 02.08.99 Örnsköldsvik SWE 184 77 R 29 2 18 20 6 10 0 4 4 4 HIFK 29 2 18 20 6 11 Janne Peltonen* 22.03.05 Oulu 191 79 L ... ... ... ... ... … … … … … Kärpät JrA 40 3 6 9 10 25 Arttu Paaso 10.01.02 Oulu 176 77 L 82 4 14 18 10 3 1 0 1 0 Kärpät 51 0 10 10 4 52 Miika Koivisto 20.07.90 Vaasa 184 88 L 301 23 112 135 150 26 4 7 11 8 Växjö SWE 50 3 13 16 4 55 Atte Ohtamaa 06.11.87 Nivala 188 92 L 466 37 104 141 314 75 3 5 8 65 Kärpät 54 4 12 16 20 61 Emil Pieniniemi* 02.03.05 Kuopio 188 75 L 1 0 0 0 0 ... ... ... ... ... Kärpät JrA 31 1 12 13 18 62 Joel Olkkonen 05.02.93 Hyvinkää 190 98 R 142 7 16 23 85 3 0 0 0 2 SaiPa 26 0 0 1 8 Kärpät 29 1 4 5 16 63 Martin Jandus 02.12.97 Praha CZE 181 79 R ... ... ... ... ... … … … … … Sparta Praha CZE 52 4 15 19 45 HYÖKKÄÄJÄT 12 Marko Anttila 27.05.85 Lempäälä 203 108 R 517 89 106 195 453 51 6 7 13 28 Kärpät 58 13 4 17 18 13 Julius Junttila 15.08.91 Oulu 178 81 L 445 124 155 279 138 89 23 23 46 51 Kärpät 48 10 16 26 16 16 Ville Heikkala 13.11.99 Oulu 170 75 L 68 1 7 8 16 2 0 0 0 0 Kärpät 39 1 5 6 2 18 Aleksi Antti-Roiko* 17.08.01 Oulu 181 78 L 9 0 1 1 2 … … … … … Hermes FIN-2 48 22 38 60 8 19 Sisu Yliniemi* 25.06.03 Haukipudas 176 75 L 2 0 0 0 4 … … … … … Kärpät JrA 41 10 30 40 12 20 Kasper Björkqvist 10.07.97 Espoo 185 85 L 80 16 20 36 73 5 0 0 0 0 Kärpät 36 5 5 10 37 23 Joonas Kemppainen 07.04.88 Kajaani 188 95 L 522 76 117 193 139 68 14 21 35 18 Kärpät 58 14 18 32 12 27 Carl Jakobsson 13.07.00 Limhamn SWE 186 86 L 29 5 7 12 6 1 0 0 0 0 Kärpät 29 5 7 12 6 29 Arttu Alasiurua* 05.02.05 Kiiminki 181 72 L ... ... ... ... ... … … … … … Kärpät JrA 45 16 14 30 16 41 Ville Koivunen 13.06.03 Oulu 183 76 L 105 23 34 57 46 9 1 1 2 0 Kärpät 52 12 16 28 26 42 Joonas Lohisalo* 14.05.03 Oulu 185 77 L ... ... ... ... ... … … … … … Kärpät JrA 41 21 20 41 4 48 Joose Antonen 28.04.95 Tampere 187 84 R 337 62 103 165 78 34 6 7 13 6 KooKoo 48 9 23 32 8 51 Jesse Koskenkorva 31.07.99 Oulu 184 81 L 155 13 21 34 48 8 0 2 2 2 Kärpät 24 1 2 3 2 57 Arttu Hyry 06.04.01 Oulu 187 95 R 92 13 9 22 12 11 2 0 2 0 Kärpät 46 9 4 13 8 59 Julius Hermonen 20.01.97 Oulu 177 77 L 181 9 27 36 42 3 0 0 0 0 Kärpät 39 1 4 5 2 74 Peter Tiivola 05.09.93 Helsinki 192 93 L 439 71 122 193 156 14 1 2 3 2 Kärpät 54 12 15 27 22 77 Teemu Turunen 24.11.95 Helsinki 179 84 L 282 84 127 211 78 29 6 12 18 2 Kärpät 56 16 25 41 18 91 Connor Bunnaman 16.04.98 Guelph CAN 185 94 L ... ... ... ... ... … … … … … Charlotte AHL 61 16 7 23 48 Selitykset: Tilastoissa kaikkien aikojen tilastot runkosarjassa ja playoffseissa kauden 2022-23 jälkeen. Kenttäpelaajilla ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit, maalivahdeilla puetut ottelut, pelatut ottelut, voitot, tasapelit varsinaisilla peliajoilla ja häviöt (playoffs-otteluissa voitot ja häviöt). Kauden 2022–23 tiedoissa pelaajan edustama seura, sarja mikäli muu kuin Liiga sekä tilastot (mv: ottelut, pelatut ottelut, päästettyjen maalien keskiarvo ja torjuntaprosentti, kp: ottelut, maalit, syötöt ja pisteet ja rangaistusminuutit). * = tulokaspelaaja. Tilastot päävalmentajana Liigassa: Joukkue O V T H JAV O V H Blues 110 37 28 45 13 16 7 9 Kärpät 189 103 47 39 25 56 35 21 Yhteensä 299 140 75 84 38 72 42 30
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=