43 JÄÄKIEKKOKIRJA l JÄÄKIEKKOKAUSI 2022–2023 • VALMENNUSURA ALKOI 2007-2008 Kangasalustan ensimmäinen pesti valmentajana oli Ilveksen B-nuorten apuvalmentajana kausilla 2007-2009. Kaksi seuraavaa kautta hän oli A-nuorten päävalmentaja. Kaudella 2011-12 hän oli liigajoukkueen apuvalmentaja. Puolentoista Kiekko-Vantaalla vietetyn Mestiskauden jälkeen hän toimi kolme kautta HIFK:n liigajoukkueen apuvalmentajana ja palkintokaappiin tuli SM-hopeamitali kaudelta 201516. Kaudella 2017-18 hän työskenteli A-maajoukkueen apuvalmentajana. Seuraavat puolitoista kautta kului Mikkelissä Jukureiden päävalmentajana. Kesällä 2020 hän siirtyi KHL:n Jokereiden apuvalmentajaksi toimien siellä siihen saakka, kunnes Jokerit jäi pois KHL:stä helmikuussa 2022. Loppukauden 2021-22 hän toimi Slovan Bratislavan apuvalmentajana voittaen Slovakian mestaruuden. - Söderholm soitti noina vuosina kaksikin kertaa pyytäen minua avuksi, mutta en päässyt kummallakaan kerralla. Ensin marraskuussa 2019 Deutschland Cupiin, kun olin Jukureissa ja toisen kerran keväällä 2022 MM-turnauksen valmistavalle leirille, mutta olin silloin vielä Bratislavassa. Hänen kolmannella kerrallaan olin sitten vihdoin vapaa tulemaan avuksi, Kangasalusta sanoo. Pekka Kangasalusta kesälomalla Kangasalla. © Juha Aaltonen
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=