116 • LIIGAJOUKKUEET 2023-2024 Päävalmentaja Ville Hämäläinen Synt. 6.7.1981, Lappeenranta Hämäläinen nousi toisen kerran SaiPan päävalmentajaksi 14. lokakuuta 2022, kun Pekka Virta osin omasta aloitteestaan jätti kesken kolmivuotiseksi tarkoitetun pestin. Virta ehti valmentaa joukkuetta kauden 2021-22 sekä 11 ottelua kaudesta 2022-23. Maaliskuussa 2023 Hämäläinen teki SaiPan kanssa kevääseen 2025 saakka ulottuvan jatkosopimuksen. Edellisen kerran Hämäläinen toimi SaiPan päävalmentajana kaudella 202021, kun hän korvasi lomautetun Tero Lehterän 7. marraskuuta 2020. Silloin Hämäläinen valmensi kauden loppuun saakka 42 ottelun ajan. SaiPa oli lopulta 13:s. Hämäläinen aloitti kauden 2020-21 SaiPan A-nuorten päävalmentajana. Kauden 2021-22 hän toimi Virran apuvalmentajana ja siinä tehtävässä hän toimi myös kauden 2022-23 alussa. Hämäläisen valmennusura alkoi kaudella 2018-19 SaiPan B-nuorten päävalmentajana, myös kausi 2019-20 kului B-nuorten päävalmentajana. Pelaajana Hämäläinen pelasi peräti kuudessa eri liigaseurassa 1998-2017. SaiPaa hän edusti 1998-2002 sekä 2012-16. Uran muut liigaseurat olivat Tappara (2002-03), KalPa (2003-08), HPK (2008-10 ja 11-12), Jokerit (2010-11) sekä Jukurit (2016-17). Kaudella 2016-17 hän pelasi myös Saksan kakkosliigassa Dresdenissä sekä kauden 2017-18 Iso-Britannian liigan Braeheadissa. Kaikkiaan Hämäläinen pelasi 731 liigan runkosarjaottelua tehoin 60+127=187 sekä 63 pudotuspelien ottelua tehoilla 7+10=17. Hän voitti liigamestaruuden Tapparassa 2003 sekä hopeaa HPK:ssa 2010. Vuonna 1999 hän juhli kultaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Saksassa, alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa tuli hopeaa 2001. Ainoan A-maaottelunsa hän pelasi 4.4.2008 Riiassa, kun Suomi voitti Latvian 2-1 voittomaalikilpailussa. Hämäläinen syötti Tuomas Kiiskisen maalin varsinaisella peliajalla. Kokoonpano 2023–24 Sopimustilanne 3.10.2023 RUNKOSARJA PLAYOFFS MAALIVAHDIT 29 Jan Lukas 02.06.93 Olomouc CZE 183 77 L ... ... ... ... ... ... ... ... Olomouc CZE 29 24 2,59 91,41 30 Kari Piiroinen 01.07.01 Helsinki 186 80 L 70 13 7 0 5 ... ... ... ... Mora SWE-2 48 28 2,43 90,66 35 Kalle Varis* 11.03.04 Imatra 184 83 L 11 3 0 0 3 ... ... ... ... SaiPa JrAa 23 23 2,95 89,32 PUOLUSTAJAT 4 Aleksi Anttalainen 28.03.99 Turku 175 84 L 149 9 15 24 157 20 2 1 3 18 TPS 50 4 8 12 14 5 Greg Moro 01.10.95 Edmonton CAN 193 93 R 39 2 6 8 36 3 0 0 0 4 SaiPa 29 2 5 7 28 6 Santeri Airola 29.06.00 Imatra 180 74 R 39 0 10 10 10 ... ... ... ... ... SaiPa 10 0 7 7 0 Koovee FIN-2 29 8 14 22 22 7 Matias Rajaniemi 11.09.02 Lahti 190 87 L 147 4 18 22 56 3 1 0 1 0 SaiPa 25 0 2 2 6 12 Elmeri Laakso 19.07.04 Joensuu 185 84 L 49 6 10 16 14 ... ... ... ... ... SaiPa 32 4 7 11 8 20 Karri Aho* 06.09.02 Tampere 186 86 L 40 0 8 8 8 … … … … … Ilves 15 0 0 0 4 HPK 16 0 8 8 2 34 Nuutti Viitasalo 04.04.99 Raisio 186 79 R 65 10 17 27 26 … … … … … SaiPa 12 2 2 4 2 50 Hugo Rikkilä 08.05.01 Espoo 182 82 L 76 5 9 14 36 ... ... ... ... ... SaiPa 51 1 6 7 28 55 Ondrej Trejbal 21.04.99 Nove Mesto CZE 192 82 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... St. Cloud St. U. NCAA 38 0 11 11 12 77 Henri Hietala 07.01.01 Hamina 198 91 L 54 4 4 8 47 ... ... ... ... ... SaiPa 25 1 1 2 33 HYÖKKÄÄJÄT 10 Otto Kivenmäki 24.03.00 Pori 174 78 L 226 29 70 99 52 5 0 1 1 0 Pelicans 51 11 13 24 14 11 Roni Karvinen 22.10.02 Vantaa 184 90 L 91 18 13 31 30 ... ... ... ... ... SaiPa 39 7 7 14 20 13 Adam Helewka 21.07.95 Burnaby CAN 188 93 L ... ... ... ... ... ... ... ... ... ... Innsbruck IceHL 43 28 39 67 45 17 Antoine Morand 18.02.99 Chateauguay CAN 180 86 L 59 4 22 26 30 ... ... ... ... SaiPa 59 4 22 26 30 21 Niklas Appelgren 24.06.90 Kouvola 188 95 L 275 35 38 73 76 15 1 2 3 2 Ässät 46 4 8 12 10 26 Rasmus Ruusunen* 26.09.03 Helsinki 180 85 L 4 0 0 0 4 ... ... ... ... SaiPa JrA 27 9 13 22 18 39 Valtteri Ojantakanen 16.09.00 Helsinki 183 80 R 158 36 8 44 22 ... ... ... ... ... SaiPa 58 20 3 23 4 51 Antti Kalapudas 22.07.96 Oulainen 182 87 L 401 58 137 195 82 8 0 0 0 0 SaiPa 32 5 18 23 10 57 Otto Hokkanen 10.02.04 Lappeenranta 188 85 L 60 2 3 5 6 … … … … … SaiPa 30 1 3 4 6 71 Miska Siikonen 12.05.96 Tampere 190 93 L 313 54 78 132 206 29 6 3 9 14 KooKoo 60 7 12 19 24 74 Jonne Tammela 05.08.97 Ylivieska 181 84 L 275 60 48 108 165 30 3 3 6 39 TPS 57 9 13 22 36 80 Ville Vainikainen 26.01.94 Kuopio 180 93 L 346 30 28 58 117 4 1 0 1 0 SaiPa 56 12 3 15 16 81 Joonas Oden 17.12.00 Tacoma USA (k.FIN) 183 89 R 211 30 53 83 102 15 1 1 2 0 SaiPa 33 2 8 10 8 90 Valtteri Lipiäinen 02.09.97 Lappeenranta 178 77 R 119 15 24 39 89 ... ... ... ... ... SaiPa 59 4 13 17 28 Selitykset: Tilastoissa kaikkien aikojen tilastot runkosarjassa ja playoffseissa kauden 2022-23 jälkeen. Kenttäpelaajilla ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit, maalivahdeilla puetut ottelut, pelatut ottelut, voitot, tasapelit varsinaisilla peliajoilla ja häviöt (playoffs-otteluissa voitot ja häviöt). Kauden 2022–23 tiedoissa pelaajan edustama seura, sarja mikäli muu kuin Liiga sekä tilastot (mv: ottelut, pelatut ottelut, päästettyjen maalien keskiarvo ja torjuntaprosentti, kp: ottelut, maalit, syötöt ja pisteet ja rangaistusminuutit). * = tulokaspelaaja. Tilastot päävalmentajana Liigassa: Runkosarja Playoffs Joukkue O V T H JAV O V H SaiPa 91 18 20 53 9 – – – Ottelut 2023–24 Ke 13.09. KalPa 3–4* V Pe 15.09. KooKoo 3–4* La 16.09. KooKoo 5–3 V Ke 20.09. Ässät 1–2 La 23.09. Sport 3–4* Pe 29.09. Kärpät 2–4 V La 30.09. JYP 3–7 V To 05.10. Lukko 1–2 La 07.10. HPK 1–5 V Ke 11.10. Kärpät La 14.10. Ilves Pe 20.10. Tappara V La 21.10. TPS Ke 25.10. HIFK V La 28.10. KooKoo Ti 31.10. JYP Pe 03.11. Pelicans V La 04.11. Tappara Ke 15.11. TPS V Pe 17.11. HIFK La 18.11. Ilves V Pe 24.11. Lukko V Ti 28.11. Pelicans Pe 01.12. Sport V La 02.12. Ässät V Pe 08.12. Jukurit V La 09.12. Jukurit Pe 15.12. HPK To 21.12. KalPa Ti 26.12. KooKoo V To 28.12. Ilves La 30.12. HPK V Ke 03.01. HIFK Pe 05.01. TPS V Ke 10.01. Pelicans V Pe 12.01. KalPa V La 13.01. Pelicans Ke 17.01. HIFK V Pe 19.01. Sport V La 20.01. JYP V Ke 24.01. Kärpät Pe 26.01. KooKoo V La 27.01. KooKoo Ti 30.01. Pelicans Pe 02.02. KalPa La 03.02. Lukko V Ke 07.02. Sport Pe 09.02. Tappara Ti 13.02. Ässät V Ke 14.02. Tappara V La 17.02. JYP Ke 21.02. TPS Pe 23.02. Ilves V La 24.02. Lukko Ke 28.02. Kärpät V Pe 01.03. Jukurit La 02.03. Jukurit V Ti 05.03. Ässät La 09.03. HPK Ti 12.03. Pelicans V SaiPan tekemät maalit ensin. V = vierasottelu. * = voitto tai tappio jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Uudet pelaajat Jan Lukas M Olomouc CZE Kari Piiroinen M Mora SWE-2 Karri Aho P Ilves Aleksi Anttalainen P TPS Ondrej Trejbal P St. Cloud St. U. NCAA Niklas Appelgren H Ässät Adam Helewka H Innsbruck IceHL Otto Kivenmäki H Pelicans Miska Siikonen H KooKoo Jonne Tammela H TPS Lähteneet pelaajat Jere Huhtamaa M Sport Juuso Arola P IPK FIN-2 Seamus Donohue P Idaho ECHL Atso Lehtinen P Jokerit FIN-2 Jaedon Descheneau H Niko Kautiainen H Ville Meskanen H Ilves Tino Metsävainio H Ujpesti HUN Gustav Olhaver H Tingsryd SWE-2
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=