Jääkiekkokirja 2021- 2022

l 60 JÄÄKIEKKOKIRJA • JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022 Aleksi Saarela teki 11 pudotuspelien ottelussa tehot 4+4=8, vaikka hänellä oli toisessa kädessä rannevamma. - Ranteessa oli kipuja jo runkosarjassa ja sitä jouduttiin puuduttamaan. Jos ei olisi puudutettu, niin ei olisi pystynyt pelaamaan. Sitten maaliskuussa Tampereella Ilvestä vastaan siihen tuli sen verran paha isku että pelasin runkosarjan lopun sekä playoffsit käytännössä yksikätisenä, Saarela muistelee. Mestaruusjuhlien jälkeenSaarelaoli kaksi viikkoa karanteenissa, sitten ranne leikattiin kesäkuussa. Syksyllä hänen pitäisi olla täydessä pelikunnossa. - Raumalla on ollut asunto jo yli kahdeksan vuotta ja olen aina nauttinut täällä olemisesta. Pelikausien jälkeen odotti aina että pääsisi kotiin, Saarela sanoo. Saarela syntyi tammikuussa 1997 Helsngissä, sillä hänen myös Lukossa suurimman osan urastaan pelannut isä Pasi pelasi silloin Jokereissa. Ja hyvin pelasikin, Pasi voitti neljän kauden aikana mestaruudet 1996 ja 1997. Pasi Saarela palasi Raumalle vuonna 2000 ja pelasi siellä kevääseen 2009 saakka, toki jaksoon mahtuu piipahdukset Ruotsissa ja Sveitsissä sekä Ässissä. Myös Aleksi pelasi Ässissä kaksi kautta 2014-16. Muut Suomessa vietetyt kaudet hän on pelannut Lukossa. - Kun kolmivuotinen NHL-sopimus päättyi keväällä 2020, niin ennen uuden sopimuksen tekoa halusin tulla Lukkoon kaudeksi 2020-21. Halusin pelata itselleni tärkeässä seurassa, Saarela korostaa. Lukon julkistaessa sopimuksen elokuussa 2020 urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoi Lukon haluavan tarjota Saarelalle mahdollisuuden pelata ennen kuin hän tekisi uuden sopimuksen Florida Panthersin kanssa ja palaisi Amerikkaan. Loppujen lopuksi tätä uutta sopimusta ei tehty kauden 2020-21 aikana, vaikka Panthers tarjosi sellaista Saarelalle. Aleksi Saarela oli Lukossa tehokas jopa ”yksikätisenä” Pudotuspelien aikaan ei ulkopuolisille hiiskuta pelaajien vammoista, eikä näin tehnyt mestaruutta Raumalla 58 vuoden tauon jälkeen juhlinut Lukkokaan.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=