Jääkiekkokirja 2021- 2022

53 JÄÄKIEKKOKIRJA l JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022 • Urheilustrategian. Perusvaatimukseni oli koko ajan että saan työrauhan urheilun osalta, Sahlstedt sanoo. Sahlstedt sai tahtonsa läpi ja apuvoimia saatiin tärkeillepaikoille. Tapparan apuvalmentajana kaudella 2016-17 työskennellyt Timo Elo palkattiin urheilujohtajaksi junioripuolelle syksyllä 2017, Simo Teperi tuli data-analyytikoksi ja entinen liigan huippupuolustaja Josef Boumedienne pelaajatarkkailijaksi. - Hallitus ymmärsi hyvin, kun perustelin miksi tarvitaan vahvistuksia valmennus- ja junioripuolelle. Muista liigan urheilujohtajista poiketen minulla on liigan lisäksi vastuu myös junioreista. Timo tekee tietenkin paljon operatiivista ja hallinnollista työtä, mutta isossa kuvassa urheilun osalta vastuu on minun. Yhteistyö on toiminut erittäin hyvin, Sahlstedt sanoo. Myös Teperin työ on korvaamatonta. - Kun minulle tarjotaan pelaajia liigajoukkueeseen, niin aikani ei mitenkään riittäisi kaikkien tutkimiseen. Annan listan Teperille ja hän tutkii pelaajat. Jos annan 30 nimeä, niin saan takaisin ehkä viisi ja näihin tutustun sitten tarkemmin, Sahlstedt kuvailee. Kaudella 2017-18 alkanut työ kehitti seuraa ja liigajoukkuetta koko ajan. Mestaruus olisi saattanut tulla jo keväällä 2020, sillä Lukko oli kaudella 2019-20 paras joukkue loppukaudesta. Kausi kuitenkin keskeytyi maaliskuussa eikä tasoa päästy mittaamaan pudotuspeleissä. Pandemia näkyi monin tavoin myös kaudella 2020-21, mutta pudotuspelit pystyttiin pelaamaan ja Lukko juhli 58 vuoden tauon jälkeen. VIIDEN VUODEN JATKOSOPIMUS Sahlstedt teki runkosarjan päätyttyä viiden vuoden jatkosopimuksen. - Olin nämä kolme kautta 2018-21 virkavapaalla Turusta. Se päättyi keväällä 2021 ja piti päättää annanko sen viran pois. Halusin jatkaa työtäni Lukossa pitkäjänteisesti. Siksi viiden vuoden jatkosopimus, Sahlstedt sanoo. Seuraavien viiden vuoden aikana liigassa saattaa muuttua moni tärkeä asia. Yksi asia mitä Sahlstedt haluaisi olisi ainakin liigakarsintojen palauttaminen ja joukkuemäärän pienentäminen nykyisestä 15 joukkueesta. - Mielipiteeni ovat tietenkin omiani ja aika näyttää muuttuuko mikään ja jos muuttuu, niin milloin. Kaikki varmaan myöntävät että 15 liigajoukkuetta on liikaa, jos halutaan pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa pelaajista. Euroopan huippuseurojen liiga tulee joskus ja Lukko haluaa olla mukana sellaisessa. Ruotsin karsintamalli sopisi Sahlstedtin mielestä myös Suomeen. - Pelasin itse HV 71:ssä muutaman kauden. Nythän se putosi alas. Toki seura on varakas muutenkin, mutta Ruotsissa putoaja saa merkittävän avustuksen seuraavaksi kaudeksi. Sama systeemi toimisi täälläkin, Sahlstedt uskoo. Tampereelle valmistuu joulukuussa uusi halli ja sitten Suomessa on kolme yli 10 000 katsojan hallia. Kahdessa niistä pelaa liigajoukkue, Turku on toinen. Suunnitelmia on muuallakin. - Rauman jäähallia on uudistettu viime vuosina ja koko riittää meille. Hyvä vain että muualla panostetaan. Uutuudenviehätys kantaa aikansa. Näihin halleihin olisi silti varmasti tulevaisuudessa helpompi saada katsojia jos peli olisi vielä tasokkaampaa, Sahlstedt sanoo. Sahlstedt oli tyytyväinen, kun Jääkiekkoliitto aukaisi A-nuorten eli virallisesti U20 SM-sarjan ensi kaudesta alkaen. - Kun A-nuorissa oli 18 joukkuetta ja nyt jopa 20, niin pelipaikan sai liian helposti. Tasoerot olivat suuret. Uudistus on kilpailun kannalta hyvä asia, Sahlstedt sanoo. Toki kausi 2021-22 alkaa 20 joukkueella, koska viime keväänä ei pidetty suunniteltuja karsintoja. Viime kauden alkusarjassa oli 18 joukkuetta eli 15 liigajoukkueen kiintiön lisäksi Jokerit, K-Espoo ja TUTO Hockey. Vuodenvaihteen jälkeen poikkeuksellisesti neljässä lohkossa pelattuun SM-sarjaan otettiin Mestiksen parhaat KooVee ja RoKi. Nämäkin ovat siis nyt mukana syksyllä. Liigassa Lukon tavoite seuraavien viiden vuoden aikana on mestaruuden havitteleminen jokaisella kaudella. Vähimmäistavoite on vakiinnuttaa paikka neljän-viiden parhaan joukossa. - Kestävä pohja on tärkeä asia. Meillä on päätoiminen valmentaja A-, B- ja C-junioreissa sekä seitsemän muuta päätoimista valmentajaa.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=