Jääkiekkokirja 2021- 2022

TVO-konsernissa työskentelee yli tuhat ammattilaista ja koko Olkiluodossa vielä satoja, joskus tuhansia urakoitsijoita lisää. Olkiluoto on usean positiivisesti varautuneen osaajan ensimmäinen työpaikka, ja samalla myös loppusijoituspaikka. Ei siksi, että saarella sammaloiduttaisiin vaan koska saarella viihdytään ydinvoimaisissa työtehtävissä! Olkiluodossa puhalletaan yhteen hiileen, hiilineutraalisti. Olkiluodon ydinsähköllä on suuri merkitys koko Suomen taloudelliselle hyvinvoinnille. TVO tuottaa ydinvoimalla ilmastoystävällistä sähköä. Yhdessä uusiutuvien energianlähteiden kanssa sillä on ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Suomen suurimman yksittäisen ilmastoteon, Olkiluoto 3:n, myötä lähes kolmasosa suomalaisesta sähköstä tulee yhdeltä saarelta. Suomen suurin ilmastoteko onkin huipussaan kaikkien kolmen laitoksen käydessä. Mitä samaa on Rauman Lukossa ja ydinalan ammattilaissa? Tinkimättömyys, sitkeys ja luotto omaan tekemiseen vievät lopulta voittoon!” #jotainsamaameison “ Suomen suurin ilmastoteko löytyy Olkiluodosta TVO-konserni on Suomen ydinvoimaosaamisen ja useiden eri alojen ydinosaajien keskus. Olkiluoto on verkostojen saari, jossa eri alojen huippuammattilaiset tekevät merkityksellistä työtä - Suomen suurinta ilmastotekoa. Olkiluodossa hallitaan koko ydinvoiman elinkaari, kalliosta kallioon. Posiva aloittaa syvälle peruskallioon louhitussa ONKALOssa® turvallisen käytetyn polttoaineen loppusijoituksen ensimmäisenä maailmassa. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen sähköntuotannolla vältetään vuosittain noin 12 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. OL3:n käyttöönoton myötä lähes 30 % Suomessa tuotetusta sähköstä tulee Olkiluodosta. TVO:lla ihmiset ovat omaksuneet kasvun asenteen. He ottavat rohkeasti koko potentiaalin käyttöönsä, sillä he uskovat, että vahvan tietotaidon lisäksi omia lahjoja voi aina kehittää. Silloin voi myös rakastaa sitä, mitä on tekemässä. Menestyksen ytimessä on kyse itsensä kehittämisestä ja uuden oppimisen tavoittelemisesta vahvan osaamisen lisäksi. TVO:laisen asenteen voima on ajattelutapa, joka toimii meidän kaikkien hyväksi – siksi TVO on ydinvoimainen tekijä ilmaston puolesta.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=