106 • LIIGAJOUKKUEET 2020-2021 Päävalmentaja Mikko Manner Synt. 19.7.1974, Vaasa Mikko Manner valmentaa Kärppiä neljättä ja toistaiseksi viimeistä kautta, sillä seura on tiedottanut Lauri Mikkolan aloittavan päävalmentajana kauden 2020-21 jälkeen. Kolmas kausi 2019-20 Kärpissä päättyi jälleen runkosarjan voittoon, mutta pudotuspelejä ei tunnetuista syistä pelattu lainkaan. Toinen kausi ei ollut niin suuri menestys kuin mestaruuden tuonut debyyttikausi 2017-18. Kärpät toki teki uuden runkosarjan voitto- ja piste-ennätyksen, mutta pudotuspeleissä joukkue jäi hopealle HPK:n vietyä mestaruuden.Kaudella 2017-18 Manner palkittiin parhaan valmentajan Kalevi Numminen -palkinnolla. Kärppien päävalmentajaksi Manner nimitettiin maaliskuussa 2017. Edelliset neljä kautta Manner oli toiminut Kärpissä apuvalmentajana. Päätettyään pelaajauransa Mestiksessä Manner liittyi Sportin valmennusryhmään kaudeksi 2003-04. Joulukuussa 2005 Manner nimitettiin Sportin päävalmentajaksi Juhani Tammisen tilalle. Sport saavutti Mannerin johdolla Mestiksessä hopeaa 2006 ja pronssia 2007. Kaudella 2007-08 hän joutui kuitenkin jättämään tehtävänsä päävalmentajana kesken kauden. Valmentajaura jatkui seuraavilla kausilla Sportin junioreissa ja Suomi-sarjassa. Kausina 2010-12 Manner valmensi Mestikseen noussutta oululaista KiekkoLaseria, mutta jälkimmäinen kausi päättyi kesken, kun seura ajautui konkurssiin. Manner palasi Sportin Nuorten SM-liigajoukkueen päävalmentajaksi kaudeksi 2012-13, kunnes paikka aukeni myös Liigassa. Vuosina 2013-17 Manner toimi Kärppien apuvalmentajana; ensin Lauri Marjamäen ja sitten Kai Suikkasen valmennusryhmissä. Hän juhli Suomen mestaruutta oululaisten riveissä sekä 2014 että 2015. Kevät 2016 toi mitalikaappiin SM-pronssia. Manner toimi keväällä 2019 Leijonien valmennusryhmässä ja hän juhli Slovakiassa MM-kultaa. Hän jatkaa tehtävässä edelleen. Pelaajaurallaan Mikko Manner pelasi hyökkääjänä Mestistä sekä II ja III divisioonaa. Pelikokemusta kertyi myös Tanskan pääsarjasta ja Ruotsin II divisoonasta. Uudet pelaajat Kalle Loponen P Sudbury OHL Kasper Puutio P Everett WHL Libor Sulak P KooKoo Cody Kunyk H HPK Janne Kuokkanen H Binghamton AHL Aleksi Mustonen H Färjestad SWE Lähteneet pelaajat Jakub Krejcik P Jokerit KHL Lasse Kukkonen P lopettanut Aleksi Mäkelä P Sport Olli Vanttaja P Sport Juhamatti Aaltonen H Sami Anttila H Miska Humaloja H KalPa Julius Junttila H Jokerit KHL Juho Lammikko H Magnitogorsk KHL Janne Pesonen H Ottelut 2020–21 To 01.10. HPK V La 03.10. KooKoo Pe 09.10. HIFK V La 10.10. Pelicans V Pe 16.10. KalPa V La 17.10. TPS Ti 20.10. HPK Pe 23.10. JYP V La 24.10. KalPa Ke 28.10. Pelicans Pe 30.10. Lukko V La 31.10. Ässät V Ke 11.11. Jukurit Pe 13.11. Sport V La 14.11. HIFK Ti 17.11. Lukko Pe 20.11. Ilves V La 21.11. Ässät Pe 27.11. HIFK V La 28.11. Tappara Ti 01.12. Ilves To 03.12. HPK La 05.12. Jukurit V Ti 08.12. Tappara V Pe 11.12. SaiPa V La 12.12. KooKoo V Ke 16.12. HPK Pe 18.12. KalPa La 26.12. JYP V Ma 28.12. Sport Ke 30.12. Ilves V La 02.01. Jukurit Ti 05.01. SaiPa Pe 08.01. Lukko V La 09.01. Ässät V Ti 12.01. JYP To 14.01. Tappara V La 16.01. HIFK Pe 22.01. TPS Ti 26.01. HPK V To 28.01. Lukko La 30.01. Tappara Ti 02.02. KooKoo Pe 05.02. Sport V La 06.02. SaiPa Ke 10.02. Jukurit V Pe 19.02. Pelicans V La 20.02. Ilves Ke 24.02. TPS V Pe 26.02. SaiPa V La 27.02. KooKoo V Ke 03.03. Pelicans Pe 05.03. HIFK V La 06.03. Ässät Ti 09.03. Sport La 13.03. HPK V Ke 17.03. TPS V Pe 19.03. KalPa V La 20.03. HIFK La 27.03. JYP Kokoonpano 2020–21 Sopimustilanne 1.10.2020 RUNKOSARJA PLAYOFFS MAALIVAHDIT 30 JustusAnnunen 11.03.00 Kempele 193 94 L 44 25 15 4 6 9 0 ... ... Kärpät 39 23 1,77 92,88 32 Joel Blomqvist 10.01.02 Uusikaarlepyy 186 83 L 20 2 0 0 1 … … … … Kärpät JrA 9 8 1,88 92,50 42 Patrik Rybar 09.11.93 Skalica SVK 190 86 L 56 37 21 9 5 … … … … Kärpät 56 37 1,82 92,42 PUOLUSTAJAT 3 Kalle Loponen* 13.03.01 Turku 181 85 R 1 0 0 0 0 … … … … … Sudbury OHL 56 6 18 24 29 4 Joona Huttula 07.01.97 Oulu 184 81 L 62 1 6 7 22 3 0 0 0 0 Kärpät 47 0 3 3 12 7 Topi Niemelä 25.05.02 Oulu 182 74 R 43 1 6 7 8 … … … … … Kärpät 43 1 6 7 8 18 Kasper Puutio* 03.06.02 Vaasa 178 76 R ... ... ... ... ... … … … … … Swift Current WHL 35 1 15 16 24 Everett WHL 21 4 8 12 12 22 Taneli Ronkainen 28.03.95 Kuusamo 183 79 L 148 3 16 19 67 30 3 5 8 10 Kärpät ei pelannut 26 Shaun Heshka 30.07.85 Melville CAN 186 95 R 273 39 109 148 137 53 6 17 23 22 Kärpät 51 5 24 29 10 28 Mikko Niemelä 09.10.90 Oulu 187 90 R 406 15 57 72 120 62 2 5 7 39 Kärpät 57 6 13 19 24 40 Jaakko Niskala* 17.02.99 Oulu 186 82 R 10 1 0 1 8 … … … … … Kärpät 10 1 0 1 8 Kärpät JrA 39 3 10 13 22 43 Miihkali Teppo 28.12.92 Helsinki 189 87 L 295 11 50 61 127 31 0 1 1 4 Pelicans 44 2 5 7 16 Kärpät 14 2 3 5 4 71 Ludwig Byström 20.07.94 Örnsköldsvik SWE 184 79 L 59 5 18 23 24 … … … … … Kärpät 59 5 18 23 24 73 Libor Sulak 04.03.94 Pelhrimov CZE 189 86 L 73 16 32 48 96 3 0 0 0 4 KooKoo 31 7 9 16 30 Tsherepovets KHL 19 1 1 2 14 HYÖKKÄÄJÄT 8 Tuukka Tieksola* 22.06.01 Oulu 179 73 R 6 0 0 0 0 … … … … … Kärpät JrA 43 27 34 61 18 9 Jesse Puljujärvi 07.05.98 Älvkarleby SWE (k.FIN)193 91 R 127 41 51 92 84 10 4 5 9 2 Kärpät 56 24 29 53 52 13 Michal Kristof 11.10.93 Nitra SVK 176 72 L 110 18 41 59 12 17 3 4 7 0 Kärpät 50 9 11 20 0 16 Tommi Järvitalo* 15.12.99 Oulu 178 73 L 1 0 1 1 0 … … … … … Kärpät JrA 23 6 6 12 6 17 Mika Pyörälä 13.07.81 Oulu 182 81 L 640 188 198 386 233 124 34 38 72 36 Kärpät 51 20 25 45 18 19 Cody Kunyk 20.05.90 Sherwood Park CAN 180 88 L 165 36 80 116 87 12 2 7 9 41 HPK 59 10 39 49 18 20 Aleksi Mustonen 28.03.95 Helsinki 175 75 L 341 58 110 168 52 21 3 4 7 2 Pelicans 45 9 17 26 6 Färjestad SWE 13 1 6 7 4 21 Otto Karvinen 08.04.90 Vantaa 187 85 L 220 21 31 52 538 35 2 3 5 50 Kärpät 33 8 3 11 66 23 Julius Hermonen 20.01.97 Oulu 177 77 L 50 3 9 12 4 … … … … … Kärpät 31 3 9 12 0 25 Tino Metsävainio 14.10.96 Haukipudas 172 67 L 59 6 6 12 0 9 2 1 3 0 Kärpät 20 2 2 4 0 27 Samu Tuomaala* 08.01.03 Oulu 177 75 R ... ... ... ... ... … … … … … Kärpät JrA 40 15 8 23 12 29 Radek Koblizek 20.10.97 Ivancice CZE 175 73 R 115 21 39 60 14 24 0 5 5 4 Kärpät 47 9 21 30 6 33 Zdenek Sedlak* 23.03.00 Zlin CZE 189 88 R … … … … … … … … … … Hermes FIN-2 11 1 2 3 8 36 Jussi Jokinen 01.04.83 Kalajoki 182 87 L 298 84 129 213 149 62 11 16 27 61 Kärpät 47 9 25 34 43 38 Aku Räty 05.07.01 Oulu 183 77 R 32 2 5 7 14 … … … … … Kärpät 32 2 5 7 14 Kärpät JrA 18 11 10 21 6 41 Jari Sailio 18.03.86 Hyvinkää 179 84 L 678 79 117 196 789 126 5 14 19 191 Kärpät 53 4 6 10 30 51 Jesse Koskenkorva 31.07.99 Oulu 184 81 L 56 5 4 9 6 1 0 0 0 0 Kärpät 36 3 3 6 4 52 Aatu Räty* 14.11.02 Oulu 185 82 L 12 2 2 4 2 … … … … … Kärpät 12 2 2 4 2 Kärpät JrA 30 2 19 21 28 59 Janne Kuokkanen* 25.05.98 Oulunsalo 184 80 L 1 2 0 2 0 ... ... ... ... ... Charlotte AHL 52 12 30 42 16 Selitykset:Tilastoissa kaikkien aikojen tilastot runkosarjassa ja playoffseissa. Kenttäpelaajilla ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit, maalivahdeilla puetut ottelut, pelatut ottelut, voitot, tasapelit varsinaisilla peliajoilla ja häviöt (playoffs-otteluissa voitot ja häviöt). Kauden 2019–20 tiedoissa pelaajan edustama seura, sarja mikäli muu kuin Liiga sekä tilastot (mv: ottelut, pelatut ottelut, päästettyjen maalien keskiarvo ja torjuntaprosentti, kp: ottelut, maalit, syötöt ja pisteet ja rangaistusminuutit). *=tulokaspelaaja Tilastot päävalmentajana Liigassa: Joukkue O V T H JAV O V H Kärpät 179 110 36 33 14 35 23 12 Huom. Tarkista todennäköiset koronapandemiasta johtuvat ottelupäivämäärien muutokset Liigan www-sivuilta: https://liiga.fi/fi/ottelut/2020-2021/runkosarja/
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=